Joogaretriitti kokemuksia- Mindfulnessretriitti Gozolla

Minulla on pitkään ollut tarve kontrolloida asioita ja olla aina ”askelen edellä”.

Jos esimerkiksi nautin jäätelöä, mietin jo mielessäni, mitä teen huomenna. Kun lepään, mietin, millaisen treenin teen huomenna.

Kun olen joogaretriitillä, mietin jo, miten sovellan näitä oppejani retriitin jälkeen päivittäiseen elämääni.

Mikä on ironista, silllä joogaretriitin ideana on olla läsnä vain tässä hetkessä, eikä elää tulevaisuudessa tai menneisyydessä.

Onkin opittava päästämään irti menneestä ja tulevasta, sillä vain tämä hetki on olemassa.

Retriitin aikana opimme lisää mindfulnessistä sekä meditaatiosta. Tämä on aina tuottanut minulle haasteita: sulkea silmät keskellä päivää ja vain rentoutua.

Mieli alkaa vaeltaa useaan suuntaan, ja niin kävi tälläkin kertaa. Kerroin tästä itse asiassa hyvin yleisestä ja tyypillisestä meditaatiokokemuksesta mindfulnessopettajallemme, ja hän sanoi, että tämä on täysin normaalia ja ihan okei.

Mindfulness ei vaadi sitä, että sinulla olisi täysin tyhjä mieli, eikä se muuta sinua sellaiseksi.

Mielellä on taipumuksena vaeltaa, ja voimme tällöin vain lempeästi tuoda keskittymisen takaisin nykyhetkeen.

Tästä ei tarvitse “tuomita” tai sättiä itseään, ettei pysty olla kuin tabula rasa, vaan aina tämän havaittuaan palauttaa keskittymisen rauhassa nykyhetkeen, vaikka tämä tapahtuisi useampaankin kertaan minuutin aikana.

Descartes sanookin: Ajattelen, siis olen. ”Cogito ergo sum.” Ei siis ole tarve tavoitella täydellisyyttä vaan harjoitella harjoituksen itsensä vuoksi enemmän kuin sen lopputuloksen vuoksi.

Opinkin, että mindfulness on ennen kaikkea hyväksymistä.

Se on hyväksymistä, että mieleni on sellainen kuin se on ja palauttaa mieleensä erinäisiä randommuistoja kovalevyltään randomhetkissä.

Se on hyväksymistä, että jokainen kokee mindfulnessharjoituksen eri lailla – joidenkin mieli voi olla niin rauhallinen, että he nukahtavat kesken harjoituksen.

Tärkeintä on olla olematta ankara itselleen, jos mieli harhailee ja on levoton. Aina ei myöskään ole pakko olla paikoillaan, jos mieli ja keho kertoo toista.

Silloin se voi olla taipumus ja kehon ja mielen sen hetken tarve, mitä voi myös kunnioittaa.

Toinen seikka, mitä sanoisin oppineeni mindfulnessretriitillä: mindfulness on pikemminkin heartfulnessia, eli sydän on huomion keskipisteenä ennemmin kuin mieli.

Olen aina pyrkinyt hiljentämään mieleni ja pitämään fokukseni mielessä ja päässä.

Olen pyrkinyt keskittymään johonkin, kuten hengitykseeni tai ääniin ympärilläni tai miltä päässäni tuntuu.

Tällä kertaa opin keskittymään ennemmin sydämeeni ja siihen miltä sydämessäni tuntuu.

Kuulostaa ehkä hassulta, mutta alussa sydämeni tuntui painavalta ja hylätyltä, Tuntui kuin en olisi koskaan huomioinut, miltä sydämessäni oikeasti tuntuu.

Usein on helppo laiminlyödä tunteita ja ”kovettaa itseään” jotta saa enemmän aikaan ja suoritettua monia asioita.

Voit saavuttaa mitä vain, saada minkä työn vain haluat ja mitä vain haluat, kun sydämesi ei ole siinä mukana.

Tuolloin havahduinkin, että juuri siitä syystä nämä sydämettömät saavutukset eivät lopulta merkitse mitään.