Millaista ulkomaille muuttaminen oikeasti on? 6 vinkkiä ulkomaille muuttoon sekä kokemuksia!

Ulkosuomalainen on mun mielestä hauska termi, sillä siinä kotimaa vielä määrittää sua, ihan sama missä päin maailmaa olet ja mitä teet.

Ylipäätään Suomi on aika isänmaallinen, minkä toisaalta ymmärtää Suomen historiasta, ja miten verrattaen lyhyen aikaa Suomi on ollut Suomi (vrt. esim. Alankomaat, jotka olleet Alankomaat jo reilut 400 vuotta.)

ulkomaille muutto kokemuksia

Anyways, tässä artikkelissa ajattelin kertoa kokemuksistani ulkomailla asumisestani ja etenkin ulkomaille muutosta ja alun haasteista.

Tämä alkoi Erasmusvaihdolla Irlannista, jonka jälkeen asuin Espanjassa jonkin aikaa ja sittemmin Maltalla reilu pari vuotta.

Nyt olen jälleen palannut Espanjaan asumaan. Joten kokemuksia ulkomailla asumisesta löydät tästä blogista tähän mennessä vasta Euroopan rajojen sisäpuolelta (toivottavasti tulevaisuudessa laajemmaltikin 😉).

Lue myös artikkelin lopusta 6 vinkkiäni, jos olet ensimmäistä kertaa muuttamassa ulkomaille!

Muuttaminen ulkomaille – yksin ja ensimmäistä kertaa

Pidin siis parin päivän läksiäiset, pakkasin laukkuun kaikkia randomvaatteita kaapin pohjalta ja lähdin kohti Helsinki-Vantaata.

Mulle jokainen muutto, ja alku ulkomailla on henkilökohtaisesti aina ollut aikamoista turbulenssia, ennen kuin pääsee asettumaan. 😀 Kerronkin näistä elämän aluista ulkomailla ensin.

Ensimmäinen muutto ulkomaille on kaikista jännittävin, ainakin jos sen tekee yksin. Lähdin vaihtoon Irlantiin 18-vuotiaana tammikuussa 2013. Tuolloin en oikein stressannut mistään (mikä nykyään naurattaa mua ja kaipaan tuota, miten osasin elää niin huolettomasti).

Pidin siis parin päivän läksiäiset, pakkasin laukkuun kaikkia randomvaatteita kaapin pohjalta ja lähdin kohti Helsinki-Vantaata.  (NOTE: darrapakkaus & ”hei täähän on kiva, miksen oo käyttänyt tätä ikuisuuteen – otan tämän messiin!” -strategia ei oo se paras pakkaamiseen).


Helsinki-Vantaalta, Heathrowin kautta Corkiin, Etelä-Irlantiin. Saavuin mun jaettuun soluopiskelukämppään Irlannissa about kolmen aikaan aamuyöstä, ja tuolloin en osannut etukäteen ajatella että ai niin, avainten haku toimistolta kämpille ei välttämättä onnistu helpoiten tuohon aikaan.

Lopulta joku vartija kuitenkin löysi mun nimet papereista ja päästi mut nukkumaan, ja oli että katotaan aamulla uudestaan toimistolla. Mainittakoon, että tuossa iässä englanti ei ollut niin vahva, etteikö vahva Irish accent ollut kiva haaste yrittää ymmärtää kolmelta aamuyöstä.

Näin jälkikäteen ajateltuna facepalmaan vähän tuolle omalle ekalle muutolleni ulkomaille, mikä näyttää siltä, etten ollut valmistunut juuri ollenkaan, vaikka luulin olleeni.

Pääsin huoneeseeni, jossa ei ollut lakanoita -enkä tietty ollut tajunnut sellaisia mukanani tuoda. Nälkä oli myös kova, ja ensin oli googlattava, voiko hanavettä juoda. Nukuin aamuun, ja pyrin lähtemään etsimään jotain syömistä (irtokarkkeja oli enää 5 pussin pohjalla).

Laitoin kivat vaatteet päälle, astuin ovesta pihalle, kävelin 20 metriä ja olin litimärkä, koska ulkona satoi kaatamalla. Luovuin siis ajatuksesta näyttää hyvältä, pyörsin takaisin kämpille ja vedin tuulipuvun päälle.

Kysyin ensimmäiseltä vastaantulijalta, että kumpaan suuntaan mun pitää ottaa bussi, että pääsen keskustaan. Pääsin viimein bussiin, ja painoin Stop -nappia, kun näin Subwayn – vihdoin kahvia ja leipää hallelujah!

Tämän jälkeen päivän tavoitteena oli löytää kumpparit sekä adapteri – enhän ollut tuotakaan hoksannut etukäteen.

Näin jälkikäteen ajateltuna facepalmaan vähän tuolle omalle ekalle muutolleni ulkomaille, mikä näyttää siltä, etten ollut valmistunut juuri ollenkaan, vaikka luulin olleeni.

Joten suosittelen selvittämään jotain hyvin simppeleitä käytännön juttuja etukäteen, niin laskeutuminen uuteen elämään on smoothimpi. Toisaalta, asiat aina selkiytyy – ennemmin tai myöhemmin, joten alun hankaluuksista ei kannata heti olla valmiina ostamaan paluulippua tuhansien järvien maahan.

Muutto Espanjaan

Siinä nokian puhelinten käynnistysääniä ja ”joko saa nousta” -kyräilyjen saattamana laskeuduttiin Las Palmasiin.

Toisen kerran muutin ulkomaille Espanjaan tammikuussa 2016. Olin juuri valmistunut restonomiksi & opiskellut myös tanssitaidetta. Löysin duunipaikan yhdestä neljän tähden hotellista, aktiviteettien järjestäjänä sekä tanssijana – ihan unelma siis!

Toinen muutto oli huomattavasti helpompi kahdesta syystä:

1.Olin matkustamassa maahan, jossa olin ollut useampaan kertaan jo aiemminkin.

 Ja no, tunnelmasta huomattavasti vähemmän kansainvälisen tekee se, että menolippuni oli turrelento kanarialle. Siinä nokian puhelinten käynnistysääniä ja ”joko saa nousta” -kyräilyjen saattamana laskeuduttiin Las Palmasiin.

2. Toisella kertaa oot konkari siinä mielessä, että tiedät jo, että ongelmia tulee, mutta niistä selvitään.

Toisella kertaa fiilis tulee siis olemaan kaikin puolin rennompi, ihan vaan koska sulla on joku käsitys siitä faktasta, että ihan mitä vaan voi tapahtua – mutta kaikki tulee silti menemään ihan jees lopuksi.

Mulla oli työpaikan kautta soluasunto Espanjassa, mutta sinne päästäkseni minun tuli ensin noutaa avain työpaikaltani, eli hotellilta. Harmi, että tiimini oli juuri lähtenyt kotiin, joten avaimen metsästys oli hieman hankalaa. Löysimme viimein avaimen, ja jälleen kielitaitoni – tällä kertaa Espanjaksi pääsi heti kovaan testiin.

Taksikuskilla kesti erittäin pitkään löytää kyseinen osoite – siinä jo kävi mielessä, että onko tämä asunto joku vitsi. Onneksi lopulta löysin kämpälleni, ja muut nukkuivatkin jo.

Muutto Maltalle – työpaikka apuna muutossa

Hän ei todellakaan ollut ystävällisimmästä päästä, ja kaahaus, minulle yllätyksenä vasenta kaistaa oli hauska yöllinen kokemus.

Seuraava muuttoni oli Maltalle toukokuussa 2017. Surullisenkuuluisa muuttoturbulenssini alkoi jo alle kilometrin kotioveltani Rovaniemeltä – matkalaukun pyörä hajosi niin, ettei sitä siellä lumisohjossa vedetty enää metriäkään – ainakaan niin, että olisin ehtinyt Helsingin junaan.

Opiskelijamindsetillä ajattelin sitten, että ennen kuin soitan taksin, voisin ainakin koittaa liftata. Yllätyksekseni heti ensimmäinen auto pysähtyi, jossa oli about minun ikäinen tyttö – ja hän heitti minut aivan ilmaiseksi asemalle! Kannattaa siis aina muistaa, että kaikki järjestyy!

Pidemmittä puheitta, Maltalle pääsyssä helpotti se, että tulevan työpaikkani kautta minulla oli ihana asunto valmiina ensimmäiseksi kahdeksi viikoksi, sekä kuljettaja odottamassa lentokentällä nimikyltin kanssa.

Hän ei todellakaan ollut ystävällisimmästä päästä, ja kaahaus, minulle yllätyksenä vasenta kaistaa oli hauska yöllinen kokemus. Pääsin kämpille, mutten saanut oven lukkoa auki.

Siinäpä sitten hyvän tovin yrittäessäni ei auttanut muu kuin nöyränä soittaa naapurin ovikelloa, jossa kuulin naapurien olevan vielä hereillä. Pari ruotsalaista ystävällistä tyyppiä auttoi meikämannen sisälle nukkumaan.

(Kerron toisessa postauksessa lisää nöyräksi vetävistä kokemuksista ulkomailla, kuten se, ettet osaa edes vetää vessaa.)

Valitettavasti alkuun kärsin kovasta, 3 päivän migreenistä, ja Malta oli hyvin erilainen kun mitä olin osannut kuvitella. Odotin jotain samanlaista kuin Kanariansaaret, mutta paikasta tulikin ensisilmäyksellä enemmän mieleen Egypti, tai jokin muu vilkas, ei-niin-eurooppalainen paikka.

Asuminen ulkomailla

Ulkomailla ei ole valinnanvaraa esittää coolia, kilauttaa kaverille tai poistaa kahta varmasti väärää vastausvaihtoehtoa.

Tämän otsikon alle on vaikea kertoa mitään yleispätevää, sillä yllätys-yllätys, kokemus riippuu niin paljon jo siitä, mihin maahan muutat! Koko sana ”ulkomaat” on mun mielestä vähän outo, sillä siinä ne on niputettu muotoon: Suomi ja kaikki loput maailman paikat.

Kuitenkin ulkomailla asumisessa aina on jotain samoja juttuja, ainakin oman kokemukseni perusteella. Tässä siis mun:

Vinkit muuttoon ulkomaille – 6 vinkkiä ensimmäistä kertaa ulkomaille muuttamiseen

1.     Ensimmäistä kertaa ulkosuomalaisena  -opit eniten omasta kulttuuristasi ja itsestäsi

Ensimmäisellä kerralla tulet eniten tietoiseksi oman kulttuurisi tavoista, perinteistä, ”jutuista” ja olemuksesta. Väitänkin, että ensimmäisellä ulkomaan kerralla opit paljon enemmän omasta kulttuuristasi, kuin siitä, missä maassa olet.

2.     Heittäytymistä ja nöyryyttä (ja ehkä nolouttakin) on pakko harjoittaa

Ulkomailla ei ole valinnanvaraa esittää coolia, kilauttaa kaverille tai poistaa kahta varmasti väärää vastausvaihtoehtoa. Jos et osaa jotain arjen perusasioita, kuten minun tapauksessani näitä on ollut: miten avataan verhot, miten vedetään vessa tai mistä saan ostettua ruokaa.

Näihin kysymyksiin tarvitaan pikaisesti vastauksia, ja siinä ei auta kuin kysyä. Alkuun sönkötys vieraalla kielellä voi olla ahdistavaa, mutta minkäs teet. Ihmiset on kuitenkin ihmisiä kaikkialla, eikä itse asiassa universaalisti niin erilaisia, joten kaikkea voi kysyä. Voit joutua opettelemaan nauramaan itsellesi ja avuttomuudellesi, jos et vielä osaa.

3.     Maassa maan tavalla -sopeudu tai go back to your country

Kuten ensimmäisessä kohdassa mainittu, tulet viimein tietoiseksi kaikista ihanista Suomen itsestäänselvyyksistä, joita et osannut arvostaa. Räntäsateessa nollassa asteessa yhtäkkiä lämmitys sisätiloissa olisi aika kiva.

Internetin asentajan aika saapua klo: 13 olisikin kiva, että se olisi klo: 13 – ja vielä samana päivänä, tai edes saman viikon aikana.

Olisi myös kiva, jos astioille olisi kuivauskaappi ja hanasta tulisi juomakelpoista vettä. Alkuun kaikki nämä pienet yksityiskohdat voi nakertaa, kun muutkin asiat, kuten jatkuva kommunikointi vieraalla kielellä, pakotettu small talk ja pankkiasioiden selvittely vie resursseja.

Älä anna kuitenkaan periksi – kaikkeen tottuu, kunhan annat itsellesi mahdollisuuden tottua uusiin asioihin. Jo muutamassa viikossa on tapahtunut hurja muutos, ja arki alkaa pikkuhiljaa sujua.

4.     Tee juttuja, mitä tekisit Suomessakin

Koska et ole lomalla, vaan aloittamassa elämääsi ulkomailla, on tärkeää, että alat löytämään juttuja, joilla haluat täyttää arkeasi. Esimerkiksi haluan mahdollisimman nopeasti hankkia salijäsenyyden, sekä löytää läheltä lemppariruokakauppani, jotta jotain arjen perusrutiineja alkaa löytyä jo alkuun.

Totta kai saat ja pitääkin tehdä myös sightseeingiä ja tutustua uuteen paikkaan sekä pitää hauskaa, mutta mieti myös, mitä priorisoit arjessasi. Onkin helppoa aloittaa vahingossa ”lomaelämä” ainakin näissä turistikohteissa missä olen asunut, sillä alkoholi on halpaa, joka perjantai tulee happy hour tai jopa firman ilmaiset Friday beersit.

5.     Keskity parhaisiin juttuihin

Alussa on helppoa keskittyä hankaluuksiin – mutta niin myös hyviin puoliin. Jokaisella on varmasti omat syynsä muuttaa ulkomaille, ja vihdoin niistä pääsee nauttimaan!

Täytyy myöntää, että itselleni sää on yksi suuri motivaattori. Auringonvalo vaikuttaa mun mielialaan tosi paljon, ja suomen epäsäännöllinen päivän pituus aiheutti mulle paljon unettomuutta niin talvella kuin kesälläkin.

Rakastan ulkomailla asumisessa myös sitä, että ulkona syöminen on paljon yleisempää ja toki on kiva, että siihen riittää rahatkin useammin kuin Suomessa.

6.     Tutustu uusiin ihmisiin – muihinkin kuin suomalaisiin

Helpointa tämä toki on, jos sinulla on työ- tai opiskelupaikka odottamassa ulkomailla, jonka kautta tutustut ihmisiin. Kuitenkin ilmankin tätä löytyy paljon tapoja tutustua, kuten Facebookin paikalliset ryhmät, Meetup sekä erilaiset harrastukset ja language exchanget.

Kannattaakin hyödyntää näitä ja löytää uusia tuttavuuksia ja kavereita, joiden kanssa jakaa elämää. Ulkomaille muuttaessa tulee helposti tutustuttua muihin, jotka ovat myös muuttaneet muualta kyseiseen maahan, olivatpa he sitten suomalaisia tai muista maista.

Tämä ei mielestäni sinänsä ole väärin, vaan luonnollista, sillä paikallisilla useimmin on jo heidän omat elämänsä ja ystävänsä, eivätkä ole niinkään etsimässä uusia sosiaalisia ympyröitä. Näin ei tietenkään aina ole, joten suosittelen ainakin yrittämään tutustumaan myös paikallisiin. Se lisää kuitenkin niin paljon ymmärrystä maasta ja kulttuurista – ja jos ei muuta, saat oikeasti parhaat paikallisen vinkit, mitä pitää nähdä ja kokea!

Unohda kaikki, mitä englannin-, espanjan-, tai minkä tahansa vieraan kielen opettajasi sanoi koulussa – kieliopilla ei ole alkuun mitään väliä, vaikka suomessa se on kielten opiskelun koko pyhä kolminaisuus. Tavoitteena on tulla ymmärretyksi, eikä listata ulkoa opittuja rimpsuja saksan prepositioita.

Ulkomaille muutto -usein kysytyt kysymykset

Pitääkö Kelalle ilmoittaa muutosta?

Lähtökohtaisesti kyllä. Jos kuitenkin oleskelet ulkomailla alle puoli vuotta, ei sinun tarvitse muuttaa tietojasi Kelassa. Lue tarkemmat, juuri sinun tilanteeseesi sopivat ohjeet täältä.

Miten löytää työpaikka ulkomailta?

Riippuu vahvasti siitä, minkä alan töitä etsit. Kannattaa hyödyntää Linkediniä, Googlettaa aktiivisesti sekä katsoa muita työnhakuilmoituksia listaavia sivustoja. Myös esimerkiksi erilaiset järjestöt ja yliopistot yms. Voivat auttaa työpaikan etsinnässä. Mikäli etätyö kiinnostaa, nyt on erittäin otollinen aika pohtia tätä mahdollisuutta, sillä maailmantilanne on diginomadiuden aika hyvin mahdollistanut. ’

Miten löytää asunto ulkomailta?

Kannattaa katsoa Facebookin alueelliset asuntoilmoitusryhmät, mielellään kyseisen maan kielellä. Lisäksi maittain löytyy erilaisia sivustoja. Espanjassa esimerkiksi kannattaa katsoa Idealista.com, Spotahome.com, Fotocasa.es sekä erilaisia FB-ryhmiä. Tietty tulee ottaa huomioon, että suurin osa on välitysfirmojen kautta, jolloin tulee maksaa välityspalkkio, mikä on yleensä puolen kuun vuokra. Toisaalta esimerkiksi Maltalle muuttaessa ei ollut mitään järkeä katsella kämppiä etukäteen netistä, vaan paikan päällä sitten mennä katsomaan useampaa kämppää. Tuolloin 2017 ainakin asuntotilanteet elivät niin nopeasti, ettet voinut hommata kämppää aiemmin kuin kaksi viikkoa etukäteen. En myöskään olisi luottanut keneenkään netin välityksellä, ja nytkin koronan myötä monenlaiset nettihuijaukset on lisääntyneet niin paljon, että kannattaa olla todella tarkkana ja sopia videotapaaminen, ennen kuin euroakaan siirtyy tililtä. Jos pitää vuokrata asunto netin kautta etukäteen, olen itse myös pyytänyt vuokranantajaa lähettämäään hänen passista kopion minulle, aivan kuin sinunkin pitää se lähettää hänelle.

Pitääkö kieltä osata ennen ulkomaille muuttoa?

Tietysti se helpottaa, mitä paremmin pystyt jo saapuessasi kommunikoimaan maan kielellä. Kuitenkin kielitaito väkisinkin karttuu, kun joudut käyttämään ja kuulemaan sitä päivittäin. HUOM. Tämä vaatii kuitenkin omiakin ponnistelujasi ja halua yrittää oppia – mielestäni lausahdukset ”kyllä se kieli tarttuu nopeasti” on p*askapuhetta. Ei se kieli mitenkään ”tartu”, ellet itse ole avoin ja valmis opettelemaan ja uskaltautumaan mukavuusalueen ulkopuolelle, ja puhumaan, vaikket ole varma sanoista, aikamuodoista tai prepositioista. Unohda kaikki, mitä englannin-, espanjan-, tai minkä tahansa vieraan kielen opettajasi sanoi koulussa – kieliopilla ei ole alkuun mitään väliä, vaikka suomessa se on kielten opiskelun koko pyhä kolminaisuus. Tavoitteena on tulla ymmärretyksi, eikä listata ulkoa opittuja rimpsuja saksan prepositioita. Parasta on se, että Espanjassa ainakin vastapuoli myös useimmiten pyrkii ymmärtämään sinua. Uskalla siis yrittää, ja tee vaikka pantomiimia, useimmiten sitä jo arvostetaan, että pyrit oppimaan heidän äidinkielen.

Pääsenkö ulkomailla sairaalaan tai lääkäriin?

Riippuu, oletko EU-maassa vai sen ulkopuolella. EU:ssa kannattaa kuljettaa mukana EU:n sauraanhoitokorttia. Tämä oikeuttaa EU-maissa samantasoiseen hoitoon, kuin paikalliset. Voit hakea korttia kelan sivuilta ja he postittavat sen sinulle alle viikossa. EU:n ulkopuolella kannattaa varmistaa vakuutusasiat kuntoon; näistä minulla ei ole henkilökohtaista kokemusta muuta kuin matkavakuutuksen muodossa. Jotkin työpaikat ulkomailla tarjoavat Health Insurancen, minkä avulla voit käyttää myös yksityisen sairaalan palveluita maksutta. Toki aina varmasti pääset sairaalaan: eri asia on, kuinka iso lasku tulee perästä.

Mitä paperiasioita ulkomailla pitää selvittää?

Mikäli muutat pidemmäksi aikaa kuin 6 kuukaudeksi, sinun tulee hankkia residency. Kannattaa Googlata englanniksi/paikallisella kielellä kyseisen maan protokollat sen hommaamiseen. Espanjassa tämä taho on nimeltään ayuntamiento. Lisäksi voi helpottaa, jos sinulla on paikallinen puhelinliittymä ja pankki. Itse olen kuitenkin yrittänyt pitäytyä kaukana Välimeren pankeista ja liittymistä.

Miten verotus menee ulkomailla?

Yleensä ottaen, maksat verot maahan, missä asustat suurimman osan verovuodesta. Tarkemmin sanottuna Europa.eu kertoo asiasta näin: Verotuksellisena kotipaikkanasi pidetään yleensä maata, jossa oleskelet yli kuusi kuukautta vuodessa. Jos oleskelet alle kuusi kuukautta vuodessa toisessa EU-maassa, verotuksellisena kotipaikkanasi pysyy yleensä kotimaasi.

Mitä otan mukaan ulkomaille?

Suosittelen listan tekemistä, aloittaen tärkeimmistä, kuten passista, lompakosta, puhelimesta yms. Tee pakkauslista, mutta koita pitäytyä erittäin oleellisimmissa asioissa – ainakin jos matkustat lentokoneella ja tilaa on hyvin rajatusti. Toisaalta kannustan ottamaan ainakin yhden ekstramatkalaukun, jotta sinun ei tarvitse ostaa niin paljon ulkomailla. Jättäisin kuitenkin tilaa ja painoa viemästä pois käyttötavarat, kuten pyyhkeet ja lakanat. Tulet yllättymään, miten vähän tavaroistasi oikeasti tarvitsetkaan! (Ja kyllä, koriste-esineet yms. Sälä on ehdottomasti jätettävä taakseen.)

LUE MYÖS: